Konstantinus Suuri
Konstantinusta esittävä patsas 300-luvulta.
25. heinäkuuta 306 – 22. toukokuuta 337
Edeltäjä	Constantius I Chlorus
Seuraaja	Konstantinus II, Constans ja Constantius II
Henkilötiedot
Syntynyt	27. helmikuuta 272 tai 273 Naissus
Kuollut	22. toukokuuta 337 Nikomedia
Arvonimi	Germanicus Maximus (307) Maximus (312) Sarmaticus Maximus (323) Victor (324) Gothicus Maximus (328) Dacicus Maximus (336)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Vuonna 1998 pystytetty Konstantinus Suuren patsas Yorkissa, jossa hänet julistettiin keisariksi 25. heinäkuuta 306.

Konstantinuksen pää. Pronssinen patsas Musei Capitolinissa Roomassa.

Giulio Romano, Mulviuksen sillan taistelu, (1520–1524)

Konstantinuksen kaste. Rafaelin oppilaiden maalaus (1520–1524) Konstantinuksen kuvitellusta kastetilaisuudesta.

Konstantinus Suuri eli Konstantinus I (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta n. 272–274 – 22. toukokuuta 337^[1]) oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.^[2]

Konstantinus Suurta on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi: hänet tunnetaan parhaiten Roomassa vainotun kristinuskon laillistamisesta. Konstantinus ja hänen kanssahallitsijansa Licinius säätivät 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka lopetti kristittyjen vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti kristinuskon kehitykseen myös kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.

Edellisten lisäksi Konstantinus muistetaan päätöksestään siirtää valtakunnan pääkaupunki Roomasta Byzantioniin, jonka hän rakennutti uudelleen ja nimesi Nova Romaksi. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunki nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.

Konstantinuksen kuollessa 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan.

Elämä |

Nuoruusvuodet |

Konstantinus syntyi Naissuksessa Daakiassa^[1] (nykyinen Niš, Serbian keskiosassa). Hänen isänsä oli Constantius I Chlorus, joka oli valtakunnan taitavimpia sotapäälliköitä.^[2] Hänen äitinsä Helena oli majatalon omistajan tytär.^[1] Tiedetään, että Konstantinus syntyi 27. helmikuuta.^[1] Syntymävuoden on arveltu olleen 272^[1] tai 273.^[1]

Keisari Diocletianus järjesti uudelleen Rooman hallinnon vuonna 293 ja perusti niin sanotun tetrarkian eli nelinvallan. Diocletianus oli jo vuonna 285 nimittänyt Maximianuksen hallitsijakumppanikseen, ja nyt kummallekin keisarille nimitettiin oma apukeisarinsa, jonka titteliksi tuli caesar. Konstantinuksen isästä tuli toinen näistä kahdesta caesarista.^[3] Constantius toimi caesarina Rooman valtakunnan läntisessä puoliskossa augustus Maximianuksen alaisena.^[3] Constantius oli jo aikaisemmin vuonna 289 eronnut Helenasta mennäkseen naimisiin Maximianuksen tytärpuolen kanssa.^lähde?

Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena Nikomediassa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna 295. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn Eusebioksen, johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa Persiaa vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin Nikomediassa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.^lähde?

Vuonna 305 Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinuksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar Galeriuksesta tuli uudet hallitsijakumppanit. Constantius sai hallittavakseen valtakunnan länsiosan ja hänen caesarikseen Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta Flavius Valerius Severuksen. Galerius sai puolestaan valtakunnan itäosan ja hänen caesarikseen nimitettiin hänen sukulaisensa Maximinus Daia.^lähde?

Konstantinus lähti vauhdikkaasti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin Galliaan.^[3] Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan piktejä vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen York) 25. heinäkuuta 306.^[3] Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi.^[3] Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinus oli koko Rooman valtakunnan hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli Augustuksen arvomerkit.^lähde?

Sisällissota |

Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta vaan nimitti itse Severuksen valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa.^[4] Konstantinus soti Galliassa ollessaan muun muassa frankkeja vastaan ja otti ehkä arvonimen Germanicus Maximus.^[5]

Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa Maxentiuksen kanssa kaapannut vallan Roomassa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna 308 Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna 310 yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.^[4]

Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa 311 Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinus, Galeriuksen kanssahallitsija Licinius, tämän veljenpoika Maximinus Daia ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinus ja Licinius solmivat liiton, joka edellytti, että Konstantinus valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa, joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.^[4]

Mulviuksen sillan taistelu |

Pääartikkeli: Mulviuksen sillan taistelu

Alkukesästä 312 Konstantinus marssi Galliasta Italiaan noin 8 000 ratsumiehen ja 90 000 jalkaväkisotilaan voimin. 28. lokakuuta 312 Konstantinus kohtasi Maxentiuksen joukot Via Flaminian varrella Roomasta koilliseen. Eusebios mainitsee, että Konstantinus näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin, ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava." Mulviuksen sillan taistelussa Konstantinuksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinus valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinusta Rooman senaatti rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä Colosseumin lähettyvillä. Riemukaareen käytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinus oli voittanut jumalaisen johdatuksen avulla. Kristinuskoon ei viitattu.^[4]

Konstantinus kolikossa n. 309–310, kääntöpuolella Sol Invictus.

Jo Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä ja oli antanut lyödä rahoja, joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa. Tammikuussa 313 Konstantinus ja Licinius tapasivat Milanossa ja sopivat kristinuskon laillistamisesta Rooman valtakunnassa. Pakanuutta ei vielä kielletty eikä kristinuskosta tehty valtionuskontoa. Keisari ei vielä tässä vaiheessa suosinut kristinuskoa ehdottomasti yli muiden, ja Sol Invictuksen kuvaa lyötiin yhä rahoihin.^[4]

Keisareiden tapaaminen keskeytyi, kun he saivat kuulla, että Maximinus Daia oli hyökännyt Liciniuksen alueelle 70 000 miehen voimin ja vallannut Byzantionin kaupungin. Licinius lähti heti Milanosta ja keräsi sotajoukkonsa matkan varrella. Pienen Heraclea Propontis -kaupungin lähellä armeijat kohtasivat. Liciniuksen joukot olivat väsyneitä pitkän marssin jälkeen ja heidän kenraalinsa oli paljon Maximinus Daiaa vanhempi, mutta kaikesta huolimatta Licinius voitti vastustajansa täydellisesti. Taas Rooman valtakunnassa oli vain kaksi keisaria.^[4]

Konstantinus ja Licinius |

Pian tämän jälkeen, vuoden 314 kesällä Licinius julisti Konstantinukselle sodan. Konstantinus, joka oli juuri palannut Galliaan, marssi 30 000 sotilaan kanssa vastustajaansa vastaan. 8. lokakuuta heidän armeijansa kohtasivat ja Konstantinus murskasi vastustajansa, joka pakeni aina Byzantioniin asti. Täällä keisarit solmivat rauhansopimuksen, joka takasi Liciniukselle Rooman itäosan, lukuun ottamatta Balkania, josta ainoastaan Traakia jäi hänen haltuunsa.^[4]

Vuonna 317 Konstantinus julisti kaksi nuorta poikaansa caesareiksi. Crispus oli Konstantinuksen poika aikaisemmasta avioliitosta Minervinan kanssa. Isänsä mukaan nimetty Konstantinus oli taas toisesta avioliitosta Faustan kanssa. Seuraavana vuonna Konstantinus siirsi pääkaupunkinsa Serdican kaupunkiin (nykyinen Sofia).^[4]

Vuonna 323 Konstantinus ylitti Traakian rajan ja 3. heinäkuuta hän kohtasi Liciniuksen armeijan Adrianopoliksen lähellä. Konstantinus kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Byzantioniin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen, vaan Licinius julisti Konstantinuksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinus alkoi piirittää Byzantionia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston Hellespontoksen salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähään-Aasiaan, mutta Konstantinus seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Khrysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinukselta armoa ja hänet lähetettiin vankina Thessalonikaan. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin; tarkkaa syytä, miksi Konstantinus muutti mielensä, ei tiedetä.^[4]

Konstantinuksen uudistukset |

Konstantinus olikin Liciniuksen kukistumisen jälkeen valtakunnan kiistaton hallitsija. Hän kevensi kuitenkin omaa taakkaansa nimittämällä viisi tai kuusi pretoriaaniprefektiä. Yhden näistä nimityksistä sai myös caesariksi ylennetty Crispus. Hänen hallittavakseen tuli jo vuonna 318 Britannia, Gallia ja Espanja. Crispus palasi länteen Liciniusta vastaan käydyn sotaretken jälkeen. Yksi prefekteistä oli aina keisarin mukana, joka oli päättänyt tehdä valtakunnan itäosasta oman uuden hallintopaikkansa. Muista prefekteistä ensimmäinen hallitsi Pannonian, Italian ja Afrikan diokeesejä. Toinen hallitsi Makedoniaa, Daakiaa ja Traakiaa. Viimeinen prefekti hallitsi Asiaa, Ponticaa ja Idän diokeesejä. Näiden kolmen prefektin alueet oli luultavasti tarkoitettu Konstantinuksen vielä alaikäisille pojille.^[6]

Konstantinuksen lyöttämä solidus. Rahan kääntöpuolella on kuvattuna Konstantinus keihäs kädessä ja voitonmerkki olkapäällään. Hänen jalkojensa juurella makaa kaksi sidottua vankia. Kuvaa ympäröi teksti ”GLORIA CONSTANTINI AVG”.

Konstantinus oli koonnut valtavan armeijan ennen hyökkäystään Liciniusta vastaan. Tämä armeija koostui Konstantinuksen ja tämän entisten vastustajien käytössä olleista reserveistä. Konstantinus kokosi nyt näistä joukoista noin 20 000 sotilasta käsittäneen hyvin koulutetun armeijan. Tämän armeijan valiojoukoksi Konstantinus muodosti myös ehkä 3 500 ratsumiestä käsittäneen scholaen, joka toimi keisarin henkivartiona.^[7]

Pretoriaaniprefektien ohella magister officiorum oli virkamieskoneiston korkein virkamies. Aikaisemmin kaikilla keisareilla oli ollut omat virkamiehensä, mutta Konstantinuksen aikana virkamiesten tuli seurata keisarin mukana. Valtakunnan pääkaupunki oli siellä missä keisari sattui olemaan.^[8]

Konstantinus vähensi myös rahojen kultapitoisuutta. Aikaisemmin yhdestä roomalaisesta naulasta kultaa oli lyöty 60 solidusta. Nyt yhden Konstantinuksen soliduksen painoksi tuli vain 1/72 naulaa. Saadakseen lisää varoja Konstantinus antoi takavarikoida pakanallisten temppeleiden aarteita. Konstantinus sääti myös veroja, jotka oli maksettava kullassa, mikä takasi valtiolle jatkossakin mahdollisuuden täydentää kultavarojaan. Vastaamaan valtion raha-asioista Konstantinus loi kaksi uutta virkaa. Comes sacrarum largitionum vastasi valtion julkisista menoista. Comes rei privatae taas vastasi keisarin henkilökohtaisesta omaisuudesta. Konstantinuksen rahauudistus osoittautui erittäin pysyväksi ja hänen määrittelemänsä soliduksen paino pysyi lähes muuttumattomana läpi koko Bysantin valtakunnan historian.^[9]

Konstantinopoli |

Konstantinusta esittävä mosaikki Hagia Sofiassa Konstantinopolissa. Noin 1000-luvulta.

Vain muutama kuukausi Liciniuksen kukistumisesta Konstantinus aloitti vanhan kreikkalaisen Byzantionin kaupungin jälleenrakentamisen uudeksi pääkaupungikseen. Konstantinus oli huomannut kaupungin strategisen sijainnin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta muurit. Lisäksi alueella sijaitsi yhteensä seitsemän kukkulantapaista, aivan kuin alkuperäisessä Roomassakin. Legendan mukaan hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa.^lähde? Konstantinus antoi kaupungille nimeksi Nova Roma eli Uusi Rooma. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunkia alettiin kuitenkin kutsua Konstantinopoliksi eli Konstantinuksen kaupungiksi. Byzantion sopi valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi sijaintinsa ansiosta. Rooma ei enää sopinut tähän tehtävään, koska se sijaitsi liian kaukana valtakunnan itäosista, missä keisaria eniten tarvittiin. Byzantionista käsin keisari oli lähellä levottomia Tonavan ja Persian vastaisia alueita sekä valtakunnan vilja-aittaa, Egyptiä. Kaupungilla oli myös symbolista arvoa paikkana, jossa Licinius oli kukistunut.^lähde?

Konstantinus laajensi kaupunkia, jakoi sen 14 alueeseen ja rakennutti uudet muurit sekä useita julkisia rakennuksia. Konstantinus perusti kaupunkiin myös senaatin ja aloitti samanlaisen ruoanjakelun, kun Roomassakin. Konstantinopolista ei kuitenkaan tullut heti tärkeää kaupunkia, koska keisari matkusti usein muualle ja suurin osa virkamiehistä seurasi aina hänen mukanaan. Kaupungissa oli jo ennestään muun muassa kylpylöitä, stadioni ja luultavasti myös akvedukti, mutta Konstantinuksen käskystä sinne rakennettiin uusi forum. Stadionia laajennettiin ja se muutettiin etupäässä hevosajoja varten tarkoitetuksi hippodromiksi. Kaupunkiin rakennettiin myös niin sanottu Suuri palatsi, kaksi eri taloa senaatille ja monia rakennuksia julkishallinnolle. Konstantinus myös rakennutti useita kirkkoja, muun muassa Hagia Irenen katedraalin.^lähde?

Kaupunki vihittiin virallisesti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Samalla Konstantinus julisti poikansa Constantius II:n caesariksi, mikä vain entisestään yhdisti uuden kaupungin siteitä Konstantinukseen ja hänen perheeseensä.^[10]

Diocletianuksesta poiketen Konstantinus halusi säilyttää vanhan senaattisäädyn. Halukkaat Rooman senaattorit saivat muuttaa Konstantinopoliin ja saivat vastalahjaksi maatiloja Anatoliasta sekä muita tukiaisia. Konstantinus kannusti myös kristittyjä muuttamaan kaupunkiin, vaikka ei sulkenutkaan kaupungin pakanallisia temppelejä.^[9]

Konstantinus ja kristinusko |

Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä Pyhä Helena, bulgarialainen ikoni.

Konstantinuksesta tuli ensimmäinen keisari, joka kääntyi kristinuskoon. Hän antoi kuitenkin kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan. Ei tiedetä, kääntyikö Konstantinus kristinuskoon vähitellen elämänsä aikana vai omaksuiko hän uskon äitinsä Helenan vaikutuksesta jo nuorena.^lähde?

Konstantinus oli jo vuonna 313 silloisen kanssahallitsijansa Liciniuksen kanssa säätänyt niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti lopullisesti esteet kristinuskon ja muiden uskontojen harjoittamiselta. Edikti poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden.^[11] Konstantinus oli kuitenkin alkanut suosia kristittyjä, ja hän oli jo Mulviuksen sillan taistelun jälkeen lahjoittanut Rooman piispalle alueen, jolle Lateraanikirkko rakennettiin.^[12] Konstantinus sääti myös lakeja, jotka antoivat kirkoille ja papistolle etuoikeuksia ja verohelpotuksia sekä vapautuksia erilaisista velvollisuuksista. Kristinuskosta ei kuitenkaan tehty valtionuskontoa eikä pakanallisuutta kielletty.^lähde?

Konstantinus sekaantui innolla kirkon sisäisiin kiistoihin ja nykypäivään on säilynyt useita kirjeitä, joissa Konstantinus kommentoi muun muassa donatolaisuutta ja areiolaisuutta.^[13]

Nikaian kirkolliskokous |

Pian Liciniuksen kukistumisen jälkeen Konstantinus matkusti Antiokiaan, jossa hän huomasi, kuinka laajalle areiolaisuus oli levinnyt. Konstantinus määräsi tärkeimmän teologisen neuvonantajansa, piispa Hosius Kordubalaisen, matkustamaan Aleksandriaan mukanaan kirje, jossa keisari määräsi Areioksen selvittämään riitansa Aleksandrian piispa Aleksandroksen kanssa. Hosius ei kuitenkaan onnistunut ja hän lupasi järjestää suuren kokouksen, jossa asia puitaisiin. Konstantinus määräsi kokouksen pidettäväksi Nikaiassa, jotta hän saattaisi itse osallistua siihen. Konstantinus halusi kokouksen olevan ekumeeninen, eli koko maailman käsittävä. Keisari lupasi myös maksaa kaikkien kokoukseen saapuvien piispojen matkakulut.^[14]

Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous kokoontui Nikaiassa vuonna 325. Kokous tuomitsi areiolaisuuden harhaopiksi.^[2][15] Konstantinus määräsi areiolaiset maanpakoon. Samalla päätettiin myös, että kaikki kirkot juhlisivat pääsiäistä samaan aikaan.^lähde?

Vanhojen kulttien hävittäminen |

Tässä vaiheessa Konstantinus oli jo selvästi kristinuskon puolella, vaikkei kristityksi kääntynytkään. Konstantinus oli vuonna 324 asettanut lain, joka kielsi uhrieläinten teurastamisen ja tähän liittyneet rituaalit. Lain mukaan ainoastaan kristillistä siveellisyyttä noudattavat rituaalit sallittiin. Tiettävästi Konstantinus hävitti neljä pakanallista temppeliä, joista kolme oli Afroditelle omistettuja, yksi Asklepiokselle. Afroditen palvontaan liittyi temppeliprostituution harjoittaminen, ja yksi näistä temppeleistä oli rakennettu Jerusalemiin Kristuksen haudan päälle, mikä aiheutti kristittyjen parissa pahennusta. Asklepioksen temppeli hävitettiin Aigeiassa. On esitetty, että Konstantinus Suuri olisi toteuttanut massiivisen temppelien hävittämiskampanjan, mutta tällaiselle väitteelle ei löydy historiallista todistusaineistoa.^[14]

Konstantinus antoi myös säätää muita lakeja, jotka noudattivat kristittyjen eettisiä vaatimuksia. Hän kielsi esimerkiksi gladiaattoritaistelut ja suosi vähemmän verisiä kilpa-ajoja. Uusi lainsäädäntö vaikutti myös valtakunnan asukkaiden perhe-elämään. Aikaisemmat lait olivat sallineet aviopuolisoiden erota jommankumman vaatimuksesta. Uuden lain mukaan avioero sallittiin vain, jos tapaukseen liittyi jokin vakava rikos. Estääkseen lapsimurhat Konstantinus antoi köyhille perheille avustusta julkisista varoista. Konstantinus suosi myös kristittyjä nimittäessään virkamiehiä ja upseereja.^[16]

Crispuksen ja Faustan murhat |

Konstantinus Suurta esittävän akroliittipatsaan pää Rooman Musei Capitolinissa. Keisari on kuvattu etäisenä hahmona.^[4]

Matkallaan Roomaan vuonna 326 Konstantinus antoi vangita poikansa Crispuksen^[17] ja Liciniuksen pojan Licinianuksen.^[4] Paria päivää myöhemmin hän antoi teloittaa kummankin. Vähän myöhemmin keisarinna Fausta koki saman kohtalon.^[17] Tarkkaa syytä tähän perhetragediaan ei tiedetä. Crispus oli suosittu armeijan ja kansan keskuudessa ja ehkä Konstantinus tappoi hänet mustasukkaisuudesta. On myös väitetty, että Crispuksella ja Faustalla olisi ollut suhde, jonka tähden heidät olisi teloitettu.^[17]

Tapahtuman jälkeen Konstantinus sääti lakeja, joiden mukaan raiskauksesta ja aviorikoksista voitiin langettaa julmia rangaistuksia. Samoihin aikoihin Konstantinuksen äiti Helena lähti pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ehkä aikaisempien tapahtumien johdosta. Vuosina 328 ja 329 Konstantinus matkusti taas valtakunnan länsiosiin. Hän asetti 12-vuotiaan poikansa Konstantinus II:n Trieriin hallitsemaan samaa aluetta, jota Crispus oli aikaisemmin hallinnut. Konstantinus taisteli myös germaaneja vastaan Reinillä. Konstantinus teki myös sotaretkiä Tonavalle. Vuonna 332 hän kukisti visigootit ja vuonna 334 sarmaatit.^[18]

Vuonna 335 Konstantinus oli jo valmis luovuttamaan valtakuntansa kolmelle jäljellä olevalle pojalleen. Hän nimitti myös veljenpoikansa Dalmatiuksen caesariksi. Konstantinus II jatkoi Gallian, Britannian ja Hispanian diokeesien hallitsemista. Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian. Constantius II sai puolestaan Pontican, Asianan ja Idän diokeesit. Dalmatiukselle jäi näin jäljelle Macedonia, Daakia ja Traakia. Caesareista vanhin, Konstantinus II, sai näin ollen neljä diokeesia ja muut kolme. Nuoret keisarit matkustivat omille alueilleen, joissa heidän pretoriaaniprefektiensä ja magister militumien tuli kouluttaa heitä valtakunnan hallitsemisessa ja sodankäynnissä. Konstantinus säilytti vielä asemansa augustuksena ja hän pystyi halutessaan kumoamaan caesareiden päätökset. Tarkoitus oli kuitenkin, että hänen kuolleessaan kaikki neljä caesaria ylennettäisiin augustuksiksi.^[19]

Ennen kuolemaansa Konstantinus suunnitteli sotaretkeä Persiaa vastaan. Persian nuori kuningas Sapur II oli aloittanut sodan hyökkäämällä Armeniaan. Sapur syrjäytti Armenian roomalaisen klienttikuninkaan ja asetti valtaistuimelle oman nukkekuninkaansa. Konstantinus aikoi nimittää veljenpoikansa Hannibalianuksen Armenian kuninkaaksi. Ehkä hänen aikomuksenaan oli jopa tehdä veljenpojastaan Persian kuningas. Mutta ennen kuin Konstantinus pääsi lähtemään, sairastui hän äkillisesti.^[19]

Kuolema |

Vuonna 337 Konstantinus sairastui ja antoi kastaa itsensä. Kasteen suoritti "Areiolainen" piispa Eusebios Nikomedialainen. Eusebius oli Konstantinopolin kaupungin piispa.^[2] Konstantinus ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina 22. toukokuuta 337 Nikomediassa.^[19] Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat muun muassa Konstantinuksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty caesar. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati, että Konstantinuksen poikien Konstantinuksen, Constansin ja Constantiuksen tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia palsamoidulle keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.^[20]

Konstantinus haudattiin Pyhien Apostolien kirkossa (Apostoleion) todennäköisesti osin säilyneeseen porfyyrisarkofagiin. Piispan hautajaissanat Konstantinukselle lausuttiin sittemmin yli tuhannen vuoden ajan Bysantin keisarien hautajaisissa:

»Nouse ylös, sinä maailman herra. Kuningasten kuningas odottaa sinua viimeiselle tuomiolle.^[20]

»

Perintö |

Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan hallinnan. Konstantinus II sai Gallian, Britannian ja Hispanian hallittavakseen. Alaikäinen Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian, mutta Konstantinus II nimitettiin hänen holhoojakseen. Constantius II sai puolestaan valtakunnan itäosat hallittavakseen. Constansin tullessa täysi-ikäiseksi vuonna 340 Konstantinus II ei kuitenkaan halunnut luopua veljelleen kuuluvista alueista vaan hyökkäsi veljeään vastaan. Constans kukisti veljensä taistelussa ja otti haltuunsa koko valtakunnan länsiosan. Constans kaatui kuitenkin taistelussa usurpaattori Magnentiusta vastaan. Constantius II kukisti kuitenkin Magnentiuksen ja hallitsi tämän jälkeen valtakuntaa yksin kuolemaansa asti.^lähde?

Konstantinus antaa Sylvesterille keisarinvallan. Fresko noin 1200-luvulta Santi Quattro Coronatin basilikassa Roomassa.

Constantius II:n jälkeen keisariksi nousi Konstantinus Suuren puoliveljen poika Julianus, joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän yritti elvyttää vanhoja pakanakultteja. Julianuksesta tuli Konstantinuksen perustaman hallitsijasuvun viimeinen jäsen.^lähde?

Konstantinuksen lahjakirja |

Pääartikkeli: Konstantinuksen lahjakirja

Konstantinuksen lahjakirjana tunnettu dokumentti on todennäköisesti 700-luvun lopulla tai 800-luvun alkupuolella tehty väärennös, jonka väitettiin olleen Konstantinuksen kirjoittama. Lahjakirjassa Konstantinus antaa paavi Sylvester I:lle ja hänen seuraajilleen vallan Roomaan ja Länsi-Rooman kaupunkeihin. Lahjakirjan syntyhistoria on epäselvä, mutta sen tarkoituksena lienee ollut paavin maallisen vallan perusteleminen Euroopassa. Lahjakirja todistettiin väärennökseksi jo vuonna 1440 tekstianalyysin avulla. Lahjakirjan tekstissä esiintyi latinankielisiä ilmaisuja, joita ei käytetty vielä lahjakirjan väitetyn syntyhetken aikaan. 1800-luvulla myös katolinen kirkko myönsi lahjakirjan väärennökseksi.^[21]

Perhe |

Konstantinus oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa Minervinan kanssa hän sai yhden lapsen, Crispuksen. Toisessa avioliitossa keisari Maximianuksen tyttären Faustan kanssa hän sai viisi lasta:^[4]

• Konstantinus II


• Constans


• Constantius II


• 
  Constantina – Konstantinuksen veljenpojan Hannibalianuksen vaimo.


• Helena – Julianus Apostatan vaimo.

Antiikin lähteet |

Konstantinuksen kirjeitä on säilynyt Eusebios Kesarealaisen kirkkohistoriassa. Tärkeitä lähteitä Konstantinuksen elämästä ovat myös Eusebios Kesarealaisen kirjoittama Konstantinuksen elämäkerta Vita Constantini^[22] ja Lactantiuksen De Mortibus Persecutorum (Vainoojien kuolemasta).

Nykypäivään on säilynyt myös suuri määrä ylistyspuheita, papyruksia, inskriptioita, lakeja, kolikkoja ja myöhempiä lähteitä, jotka täydentävät tietoja Konstantinuksen elämästä. Konstantinuksen hallituskautta käsitellään myös esimerkiksi Zosimoksen Historia Novassa, joka perustui Eunapioksen kadonneeseen historiaan.
Praksagoras Ateenalainen kirjoitti Konstantinus Suuren elämäkerran, joka kuitenkin on säilynyt vain lyhyenä yhteenvetona Fotioksen Bibliothekessä.^[23] Lyhyt Excerpta Valesiana sisältää myös Konstantinuksen elämäkerran.^[24]

Katso myös |

• Konstantinuksen basilika


• Maxentiuksen basilika

Lähteet |

• Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.


• Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.


• Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2000. ISBN 951-23-4094-1.


• John Julius Norwich: Byzantium: The Early Centuries. Viking, 1991. ISBN 0-394-53778-5.


• Warren Treadgold: A History of the Byzantine State and Society. Standford University Press, 1997. ISBN 0-8047-2630-2.

Viitteet |

Aiheesta muualla |

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantinus Suuri.

• 
  Roman Emperors – Constantine I (englanniksi)
  


• 
  Catholic Encyclopedia: Constantine the Great (englanniksi)
  


• 
  LacusCurtius – Excerpta Valesiana Konstantinus Suuren elämäkerta noin vuodelta 390. (englanniksi)